Toivomuslistalla työkaverit

Tänään työskentelin tällaisessa ympäristössä, huomenna ehkäpä kahvilassa ja seuraavana päivänä kotisohvalla. Viihdyn vaihtuvissa työtiloissa, mutta kaipaan työkavereita. Onneksi niitä saa hubista.

Minulla on omakotitalo, jonka yhdessä huoneessa on punainen sohva ja harmaa kirjahylly täynnä kirjoittamisesta sekä valo- ja videokuvaamisesta kertovia kirjoja. Lisäksi huoneessa on pieni pöytä, jonka päällä nököttää iso, uudehko pöytäkone. Tätä huonetta minä kutsun työhuoneekseni. Työhuone on huone, jossa tehdään töitä. Minä en kuitenkaan tee töitä tässä huoneessa, vaan käytännössä huonetta ja liian paljon käteistä syönyttä myllyäni käyttää puolitoistavuotias poikani. Työpäivät vietän sohvalla jalat ristissä ja hakkaan viisi vuotta vanhaa läppäriäni. 

Näin meillä edetään päivästä toiseen. Nousen aamulla sängystä, keitän kahvia ja istun pyjama päällä olkkarin sohvalle. Jaloittelen, kun pyllyn alle taitettu jalkani puutuu. Juon lisää kahvia, kun ajatus ei enää kulje, ja siivoan, kun työnteko ei huvita (ei meillä kuitenkaan siistiä ole). Minulla ei ole työkavereita, ei kahvi- tai lounasseuraa, eikä paperille kirjattua työaikaa. Elämä yrittäjänä on toki positiivista ja vapaata, mutta välillä täynnä yksinäisyyttä ja erilaisia huolenaiheita. Yksinäiseen työskentelyyn olen saanut helpotusta Seinäjoella kerran kuukaudessa kokoontuvasta Yhdistämön hubista eli yhteisöllisen työtilan kokeilusta.

Toukokuussa oli Hubin kolmas kokoontuminen, minulle se oli toinen. Pääsin aamupäivällä Seinäjoen Keskustorilla sijaitsevaan väliaikaiseen toimitilaamme vasta yhdentoista aikaan. Muut hubilaiset hihkaisivat nopeat tervehdykset ja jatkoivat keskittyneesti työskentelyään. Purin liikutettavan työpisteeni vapaalle pöydälle, en viitsinyt keittää kahvia, en voinut siivota, enkä kehdannut edes avata Facebookia – täytyi siis tehdä töitä. Mainiota. Muiden ihmisten läsnäolo: hiljainen näppäimistöjen laulu taustalla, hiirenhiljainen supatus puhelimeen ja ajoittaiset huokaukset siivittivät yllättävästi omaakin työskentelyäni.

Oletteko koskaan huomanneet, miten vaikkapa jätskikioski voi seistä pitkään odottamassa asiakkaitaan. Työntekijällä on aikaa näprätä puhelintaan ja lukea lehteä; mutta kun ensimmäinen asiakas ilmaantuu paikalle, toinenkin tulee pian perässä. Sitten kolmas. Ja neljäs. Viides jonossa alkaa jo miettiä, onko jäde jonotuksen arvoinen. En tunne tällaisen laumakäyttäytymisen syvällisempiä syitä, mutta uskon, että me ihmiset viihdymme lajitovereittemme seurassa. Ainakin osa meistä. Hakeudumme paikkoihin, joissa on muita, vaikka emme tuntisi heitä tai keskustelisi heidän kanssaan. Ryhmässä on turvallisempaa.

Ja vaikka yksin työskentely kotosalla ei olisikaan niin kovin turvatonta, niin ainakin se alkaa välillä

Yhdistämön hub on työtila, tapahtumia, verkostoja ja synenergiaa.

puuduttaa. Siksi yhteisöllinen työtila on taivaanlahja itsenäiselle puurtajalle. Meillä on eri alat ja erilaiset ammattitaidot, mutta suurin osa meistä työskentelee pääosin yksin. Me Seinäjoen Yhdistämön Hubiin osallistuvat yrittäjät näemme toisemme kerran kuukaudessa ja opimme vähitellen tuntemaan toisemme.

Kaksi päivää kuukausittain ei ole kovin paljon, se ei vielä tuo suurta muutosta yksinyrittäjien arkeen, mutta henkisesti siitä saa paljon – puhun toki vain omasta puolestani, minä olen viihtynyt. Työtilan ja kahviseuran lisäksi yhteisöllinen työtila on paljon muutakin: voimme kysyä toisiltamme neuvoa, jutella niitä näitä, esitellä toimintaamme, saada yhteistyökumppaneita, solmia uusia ystävyyssuhteita ja hengittää saman tilan ilmaa. 

Susanna Shearman

Kirjoittaja on media-alan yrittäjä ja Yhdistämön hubilainen. Yhdistämö on spin off hanke Innovaatioverkoston Innohub pilotista Seinäjoella.

Lisätietoja: www.frami.fi/yhdistamo www.facebook.com/yhdistamo
 

Suomen paras palvelun tuotteistus

Se on konkreettinen, helposti ymmärrettävä ja ylittää asiakkaan tarpeen moninkertaisesti. Muun muassa Seinäjoen kirjastosta löytyvä valmiiksi pakattu kirjakassi on esimerkki täydellisesti tuotteistetusta asiantuntijapalvelusta. Tuotteistuksellahan tarkoitetaan usein aineettomien palvelujen paketointia asiakkaalle mieleiseen muotoon.

Kirjakassi on nimensä mukaisesti kirjoja sisältävä kassi, mutta erikoiseksi sen tekee sisältö. Kirjaston työntekijä on valinnut juuri sen kassin teeman, perehtynyt kirjallisuuteen, valinnut kirjat, hakenut ne hyllystä ja pakannut siististi kassiin asiakasta odottamaan. Taustalla tässä on todennäköisesti useamman vuoden opinnot ja harrastuneisuus, jotka nyt on jalostettu tuotteeksi. Asiakkaan iloksi koko palvelu on luonnollisesti maksuton.

Tämä voi tuntua helpolta ja itsestään selvältä, mutta kuinka moni arkkitehti, juristi, koneenpiirtäjä tai ohjelmoija on onnistunut samassa? Tuntihinnalla mennään kuten aina ennenkin. Kirjaston työntekijä on siis poikkeuksellisen taitavasti muuttanut oman osaamisensa ja asiantuntemuksensa käsin kosketeltavaksi tuotteeksi. Huikeaksi tämän tuotteistuksen tekee ainakin neljä asiaa:

1. Kirjastonhoitaja on selättänyt palvelubusineksen painovoiman, eli onnistunut tuottamaan palveluaan varastoon. 
2. Asiakas säästää aikaa, päätyy todennäköisesti parempaan lopputulokseen ja yllättyy iloisesti. Odotukset siis ylittyvät. Eikä tarvitse edes jutella asiakaspalvelijoiden kanssa.
3. Palvelu on äärimmäisen helppo ymmärtää. Ei mobiilisovellusta, QR-koodia tai älymustetta, vaan kassillinen kirjoja.
   Kassikin muuten kuuluu pakettiin ja asiakkaan tarvitsee ainoastaan valita haluamansa teema.
4. Palvelu houkuttelee uusia asiakasryhmiä ja lisää lainattujen kirjojen määrää. Ei siis tarvitse olla suuri Kafkan tuntija lainatakseen kymmenen kirjaa muutamassa minuutissa. Asiakasmäärän ja palveluiden käytön lisääminen on koko tuotteistamisen idea.

Onnittelut siis Seinäjoen (ja toki minkä tahansa muunkin) kirjaston tuotteistajille. Hienoa tässä palveluinnovaatiossa on myös se, että tuskin sitä on näillä lakeuksilla keksitty. Palveluita kehitettäessä pitää välillä nöyrtyä ja kopioida parhaat ideat muualta. Kassiakaan ei siis kannata keksiä uudestaan.

Jos kirjakassi ei mielestäsi ole Suomen paras palvelun tuotteistus, niin vinkkaa ihmeessä meille vielä paremmin tuotteistetusta palvelusta!

Ville Orrenmaa

Opintopiireistä innohubeihin - yhteisöllisen kehittämisryhmän anatomiaa

”Sivistyminen on omaehtoisen oppimisen prosessi. Ihminen sivistyy, kun hän voi toteuttaa itseään ja kasvaa omiin mittoihinsa sekä yksilönä että osana yhteisöä. Tarvitsemme sitä luovuuden, innovatiivisuuden ja aloitteellisuuden moottoriksi”.

Edellä olevan määritelmä tuli taannoin vastaan Maaseudun Sivistysliiton entisen toiminnanjohtajan Seppo Niemelän väitöskirjan (2011) nettiesittelyssä. Väitöstutkimuksen pohjana on ollut mm. pohjoismaisten maaseudun opintopiirien toiminta.

En malttanut olla pohtimatta opintopiirien ja innovaatioverkoston innohubi -konseptin keskinäistä suhdetta. Molemmissa on mielestäni kyse saman asian ilmentymästä, yhteisöllisestä kehittämisryhmästä.

Niin opintopiirissä kuin innohubissakin puhutaan uuden tiedon hankinnasta, sen soveltamisesta yksilön ja ryhmän henkiseen kasvuun ja siten vaikuttamisesta toimintaympäristöön. Alue- ja yrityskehittämisessä yhteisöllisen, innovatiivisen ryhmän merkitys on tullut monesti esiin. Omalla alueellamme, Suupohjassa ryhmät ovat vuosien saatossa saaneet paljon aikaan. Kyse on voinut olla vaikkapa aluekeskusohjelman toimialaryhmästä, LEADER-ohjelman nuorisotiimistä tai yrittäjäryhmän toiminnasta.


Mitkä ovat yhteisöllinen kehittämisryhmän elementit?

Kaiken takana ovat mielestäni yksilön motivaatio ja unelmat sekä halu oppia ja kokeilla. Luotu yhteisö ylläpitää sosiaalista verkostoa, jonka kautta yksilö kehittyy ja kehittää. Myös ryhmän, yhteisön taidot ja osaaminen kasvavat. Ryhmä on kilpailukykyinen ”sisäinen” markkinapaikka ideoiden testaamiseen. Yksilöllä voi olla myös tarve löytää uusia ideoita ja resursseja, jolloin ryhmän kautta voi löytää niitä.

Parhaillaan on menossa kehittämisen toimintaympäristön muutos. Käytettävät resurssit pienenevät. Kaivataan uusia toimintamalleja, jotka toimivat ketterästi pienillä resursseilla. Myös virtuaalisuus tuo uusia koulutus- ja kehitysmahdollisuuksia. Paikallinen, yhteisöllinen kehittämisryhmä voi linkittyä virtuaalisuuden kautta kansallisiin ja kansainvälisiin oppimis- ja kehittämisverkostoihin. Kun tähän lisätään ketteriä kehittämismallien soveltaminen ja vaikkapa start up -toimintaa, saadaankin mielenkiintoinen pakkaus.


Omien kokemuksiemme pohjalta ryhmän toiminnassa tulee mieleen muutamia asioita:

1. Ryhmän ytimessä on oltava muutama aktiivinen ja sitoutunut ydintoimija.
2. Ryhmän perusta on sen sisäinen dynamiikka, yhteisöllisyys, motivaatio ja luottamus.
3. Toimitaan ilman ennakkorooleja. Hyödynnetään kuitenkin jäsenten kykyjä ja tietämystä sekä olemassa olevia verkostoja.
4. Toimitaan kevyesti ja nopeasti. Sovelletaan yleisiä, valmiita (netti)alustoja sekä vapaita tiloja. Näin toiminta saadaan nopeasti käyntiin ja malli on helposti kokeiltavissa. On kuitenkin muistettava jatkuvuus, kaikki asiat eivät tapahdu hetkessä.
5. Kehitetään jatkuvasti ryhmän toimintoja. Kun mukana on vielä terve järki, kehityksen avaimet ovat ryhmän omissa käsissä. Toisin sanoen ryhmä fiksuja ihmisiä on siis tekemässä järkeviä asioita.


Timo Vesiluoma
Kehitysjohtaja, SEK

Oudon äärellä

Onko sinullakin sellainen tunne, että olemme jonkin oudon äärellä? Minulle tämä heijastuu etiäisenä jostakin uudesta, vielä hahmottomasta, mutta silti vääjäämättömästä. On tullut tunne, että erilaiset pienet impulssit ympärillämme ovat lisääntyneet ja vahvistuneet. Ja erityisen paljon tuollaista pohjavirettä tuntuu olevan innovaatioasioiden uudelleentulkinnan ja luovan talouden ympärillä. Sellainen vastuunotto, joka ei jää odottelemaan ”valtuutustaan”, lisääntyy. Pieni on liikkeessä. Suureksi, uudeksi vai molemmiksi?

Toisaalta toimintaympäristömme on pullollaan perinteisillä kaavoilla kehysteltävää tulevaisuutta, joka näyttää komealta luonnoskuvissa ja tuntuu kenties vakuuttavalta hankesuunnitelmien termijargonin virrassa, mutta näyttää entistä enemmän olevan ilman yhteyttä siihen arkeen, jota ihmiset elävät. 

Suurin, myös meitä kehittäjiä koskeva haaste on, kuinka nuo tekemisen maailmat ja tavat saadaan kohtaamaan niin, että eteenpäin vievät voimat molemmista voivat säilyä ja yhdistyä. Löydämmekö tavat mahdollistaa vai jähmetymmekö innovaatiojärjestelmiin, joita sarja- ja startup-yrittäjä Sami Kuusela pamfletissaan ”Hupparihörhö ja bisnesmies” raikkaasti tuulettaa (EVA 2013. Suosittelen).

Tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa ”antaa mennä -kulttuuri” ja salliva sekaantuminen rikastavalla tavalla yhdistyisivät. Mahdollistaminen tuollaisissa olosuhteissa olisi entistä enemmän osallistumista mahdollisuuksien hakemiseen sekä tukea nopeille nostoille ja kokeiluille analyyttisen jäsentämisen sijaan. Tiedän, että julkistaustaisissa organisaatiossa tuon toteutuminen edellyttää monenlaisia suunnantarkistuksia – niin organisaatioiden, ihmisten kuin korvienkin välissä.

Esimerkkejä rajapintojen muuttumisesta liityntäpinnoiksi kuitenkin löytyy jo myös Kouvolan kaltaisilta, rakennemyllerysten keskellä eläviltä ”reboot-seuduilta”: täysin omavoimaisesti teollisten kesantojen reunalle syntyneet kulttuurintekijöiden ja luovan alan ihmisten yhteisöt, pelialan toimijoiden tuoreuttava tuulahdus paikallisessa yrityskentässä, InnoHub-teeman ympärille koottu toiminta jne. Silmien ummistaminen tältä väreilyltä on suurempi riski, kuin siinä piilevien mahdollisuuksien tukeminen.

Verkostommekin kannalta olisi nyt oikea hetki miettiä oman uudistumisen tapoja. Ei niinkään kansallisen statuksen ja organisaatioiden välisen yhteistyön kuin henkilötason muutosvoiman ja sen suuntaamisen kannalta. Voisiko muutosajureilla olla kasvot ja nimet? Olisiko innovaatioverkosto vol.2 Ihmisten verkosto ja valtakunnan HUB?

Tuen sellaisen muutoksen vahvistumista, jossa paikat ja ihmiset ovat uuden pohjana järjestelmien ja organisaatioiden sijaan, jossa aluekehittämisen ”pop up”- ilmiöt lisääntyvät, materiaalinen ja immateriaalinen kaupunkikehitys yhdentyvät ja elinkeinopolitiikka saa lisää elinvoimapolitiikan sävyjä. Kolehmaisen Jarin ja kumppaneiden esittelemistä ”skeneajatuksista” voisi hakea itua uuteen ajatteluun ja tekemiseen.

Alf Rehn totesi osuvasti kirjoituksessaan Mahdollisuuksien Kouvola -lehdessä: ”Meidän työmme ei ole tietää, mikä tulevaisuus toteutuu, vaan meidän työmme on olla hereillä tulevaisuuden monille mahdollisuuksille.” - Just niin.

Harri, Kouvola

Jukka kysyy ja Kaj vastaa.

Korkeakoulujen merkitystä alueiden kehittämistyössä ja kehittymisessä ei taida kukaan enää kyseenalaistaa. Julkisen sektorin, korkeakoulujen TKI:n ja yritysten kolminaisuuteen on vannottu jo  pitemmän aikaa ja onpa ne asiakkaatkin jo otettu mukaan palvelujen ja tuotteiden kehittämistyöhön.

Alueellisille kehittämisorganisaatioille yhteistyö korkeakoulujen kanssa on tärkeää, ja niin taitaa asia olla myös toisinkin päin. Näin on tilanne myös Kemi-Tornio alueella. Kehittämiskeskuksen ja AMK:n välillä on ollut paljon erilaisia yhteistyökuvioita hankkeista ohjelmatyöhön. Paras esimerkki lienee 6. puiteohjelmahankkeen puitteissa tehty työ, jonka perusteella testasimme aluekeskusohjelmassa yritysten T&K –aktivaattoritoimintaa ja sen perusteella alueellamme toimii tänä päivänä pysyvä Alueyrityspalvelu.

Joskus korkeakouluja kuitenkin kritisoidaan siitä, että hankkeet eivät aina ole tarve- ja aluelähtöisiä.

Strategia- ja innovaatioasioiden koordinaattori Kaj Kostiander, millaisia toimia innovaatio- ja kehittämistyön entistä paremmaksi kohdentamiseksi Merilapin tarpeisiin tällä hetkellä tehdään Kemi-Tornion AMK:ssa?

'Kemi-Tornion ja Rovaniemen ammattikorkeakoulut rakentavat yhdessä uutta Lapin AMK:a. Vuoden 2014 alusta lähtien Lapin AMK kykenee tarjoamaan Meri-Lapille entistä laajemman osaajaverkoston ja laajemman valikoiman osaamisalueita. Samaan aikaan Lapin korkeakoulukonserni päivittää innovaatioohjelmaansa. Korkeakoulukonsernin yhteistyön kautta myös Lapin yliopiston kehittämisresurssit ovat vahvemmin Meri-Lapin ulottuvilla. Innovaatio-ohjelman päivityksessä kiinnitetään erityistä huomiota korkeakoulujen toimintatapojen kehittämiseen. Tavoitteena on ketterämpi, joustavampi ja systemaattisemmin alueiden tarpeita kartoittava ja palveleva toiminta.'

Meri- Lapissa puhaltavat siis muutoksen tuulet.



Jukka Kujala
Kemi-Tornion alueen kehittämiskeskus

Kaj Konstiander
Kemi-Tornion amk

Vievätköhän ne vaimoni?

Lähettelevät postia. Se tapahtui ensimmäisen kerran maaliskuun alussa. Ja nyt taas, pian vapun jälkeen. Ensin tuli kortti, kutsu ja juna-aikataulut. Nyt tuli vielä jokin lautapeli, jossa on auringonkukkia ja kaikenlaista positiivista ja Komiaa asiaa asumisesta ja olemisesta.

Viettelykset ovat löytyneet porvoolaisesta postilaatikostamme vaimoni nimellä. Houkuttelevat muuttamaan Komialle seudulle, Seinäjoelle tai sinnepäin.

Olen tarkkaillut vaimoani. Ensimmäinen kutsu pyöri hetken aikaa sohvapöydän ja lehtikorin välillä. Jokunen vierailijakin taisi sitä käydessään vilkaista. Herätti keskustelua, en puuttunut. Mutta nyt tämä toinen, tämä peli, sitä on selattu ja käännelty, taitettu ja avattu. Istuttu hiljaa sohvalla ja luettu tarinoita Jalasjärvestä. Jopa yläkouluikäinen poikammekin on peliä vilkaissut.

Mitä jos vaimoni hurahtaa? Jos hän alkaakin kaivata takaisin, lähemmäs syntymäseutujaan? Hän on sosionomi, töitä varmaan riittäisi niin siellä kuin täällä. Mutta vastahan me tähän muutettiin. Viimekesänä me tavalliset tuulipukuihmiset maksoimme toisille tavallisille tuulipukuihmisille rapiat 200.000 euroa tästä tavallisesta pienestä rivitalonpätkästä. Sillä rahalla eläisi tilavasti Kauhavalla. Saisi vaikka hevostallin. Eivät miljonäärit markka-aikana rivitalossa asuneet.

Luulevatkohan ne onnistuvansa? Yritän torjua eteläpohjalaisen vetovoimakampanjan mielestäni. Ei kai kukaan tolkun ihminen luule, että ilolla ja auringonkukilla kuorrutetut Komiat kuntakehut oikeasti vaimoani täältä mihinkään veisi. Tai sitten minua?

Aluekehityksen köysi kuristaa kaulaani, pitäisikö minunkin lähetellä samoja viehkoja viestejä? Mutta miksi, kun näyttää siltä, että näille main tullaan kutsumattakin. Meillä kun sattuu olemaan niin suora ja lyhyt tie Helsinkiin. Niin - sekö sitten on paras mahdollinen maaperä juurevalle innovaatiojärjestelmän kehittämiselle ja aluesitoutuneelle kasvu-uralle?

Tahtomaakunnan viestit pyörivät mielessäni. Vaikka vetovoimakampanja on kallis riskisijoitus, ja vaikka sijoitetun pääoman tuotto-odotus realisoituukin ehkä vasta pitkän ajan kuluttua, silti joku on kai jossain jollain tavoin onnistunut.

Viesti on tavoittanut, sillä Komiat auringonkukat jatkavat kukintaansa keskusteluissa, vaimoni ystäväverkossa, Facebookissa, työpaikoilla. Ja vaikkapa tässä blogissa, johon otin asiakseni asiasta kirjoittaa.

Jatkatko sinä?


Topi Haapanen
aluekehitysjohtaja, Posintra Oy, Porvoo

Hämeessä tapahtuu ja tehdään

Korkeakoulukeskus

Hämeenlinnan Visamäen alueelle on syntynyt vahva Korkeakoulukeskus, jonka toimijat kohtaavat yhdessä tulevaisuuden haasteita. Korkeakoulukeskuksen kautta alue profiloituu osaamiskärkien ympärille: Digital Life Lab (DLL), Ohutlevykeskus, Bioprosessit ja osaamisen johtaminen. Korkeakoulukeskuksen ydin on yhteisessä kehittämisessä ja vuorovaikutuksessa. Visamäessä toimii yli 5000 henkilön dynaaminen yhteisö, jossa kohtaavat tutkijat, opettajat, opiskelijat, kehittäjät ja yritykset.

Hämeenlinnan seudulla yhteistyö, alueen profiloituminen, innovaatiotoiminta, kasvuyritykset ja kansainvälisyys ovat keskeisiä tavoitteita Korkeakoulukeskuksen toiminnassa. Nyt näiden arvojen toteuttamiseen on maakunnassa paremmat edellytykset kuin koskaan aikaisemmin.

Korkeakoulukeskuksen keskeiset toimijat ovat Teknologiakeskus Innopark Oy ja siellä toimivat noin 100 yritystä, Hämeen Ammattikorkeakoulun opettajat ja opiskelijat (Hämeenlinnassa, Valkeakoskella, Forssassa ja Riihimäellä), Kehittämiskeskus Oy Häme ja Hämeenlinnan kaupunki.

Konseptori

Visamäessä lanseerattiin 2012 vuoden loppupuolella avoin toimintaympäristö, jossa yhdistyy erilaisia kokonaisuuksia: avoin innovaatioympäristö Konseptori, toimistohotelli-, etätyöpiste- ja virtuaalitoimisto sekä luova yhteisöllinen ryhmätyötila. Avoimeen toimintaympäristöön kuuluu myös Stage -tila, jota voi hyödyntää mm. erilaisiin promootio- ja esittelytilaisuuksiin. Konsepti edistää yritysten, kehittäjien ja opiskelijoiden yhteistyötä ja verkottumista.

HOC - Häme Open Campus

Hämeenlinna, Forssan ja Riihimäen alueella on toiminut vuodesta 2010 saakka Häme Open Campus (HOC) –verkosto, jonka tavoitteena on lisätä koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoimijoiden, yritysten ja järjestöjen yhteistyöstä.

Yhteistyön vahvistamisen on ajateltu lisäävän alueellista osaamista ja osallistumista sekä parantavan toiminnan laatua päällekkäistä työtä välttäen. Verkoston toimijoita on aktivoitu tekemään oma osaamisensa ja kehittämistoimintansa näkyväksi sähköisen yhteistyöalustan kautta. Yhteistyöalusta Hoc.fi toimii myös suljettuina tai avoimina työtiloina esimerkiksi ohjausryhmätyöskentelyssä, jossa on mukana eri organisaatioiden osaajia. Hoc.fi-verkkoympäristössä on vajaat 400 käyttäjää.

Ennakointitiedon tuottaminen ja yhteisen näkemyksen luominen on ollut osallistujien mukaan yksi kiinnostavimpia osia HOC-toiminnassa. Toimijat ovat kokeneet myös löytäneensä uusia yhteistyökumppaneita verkoston kautta. Verkoston ulkopuolinen arviointi on valmistumassa piakkoin.

Yhtenä tuloksena voidaan sanoa, että vaikka virtuaalinen yhteistyö- ja innovaatioympäristö toimii joiltakin osin tarkoituksenmukaisesti, kaipaavat osallistujat selvästi kasvokkain tapahtuvia yhteistyön areenoita.

VIDICO - Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä

Digitalisoinnilla tehostettiin toimintoja ja saatiin kustannussäästöjä. Osahankkeissa luotiin konkreettisia toimintamalleja, menetelmiä ja tuotteita osaamisen saamiseksi aikaisempaa tehokkaampaan ja hyödyllisempään käyttöön eri alueilla. Näitä alueita olivat pk-yritykset, julkinen sektori eli Hämeenlinnan kaupunki, oppilaitosympäristö Haaga-Helia ja tulevaisuuden tutkimus.

Pk-yrityspiloteissa hyödynnettiin mm. sosiaalisen median keinoja, mobiileja ratkaisuja ja wikejä. Loppuuloksena oli mm. videoperehdytysratkaisu Kamuxille ja mobiili asentajan käsikirja TL Sippolalle.

Hämeenlinnan kaupungille tehtiin uudenlaista asukaspalautejärjestelmää, kehitettiin suun terveydenhuollon ajanvarausjärjestelmää sekä val,misteltiin rakennuslupien sähköistä hakemista. Haaga-Heliassa toteutettiin Digital Campus Leap sovelluksen avulla. Tulevaisuuden tutkimus kehitteli fyysistä tilaa, joka auttaa luovuutta ja tulevaisuuden tutkimista. Tarkemmin tuloksista voi lukea www.vidico.fi sivuilta.


http://www.youtube.com/watch?v=dF7QQVKcMXw


Anne Horila, Laura Lehto ja Virpi Messman