keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hämeessä tapahtuu ja tehdään

Korkeakoulukeskus

Hämeenlinnan Visamäen alueelle on syntynyt vahva Korkeakoulukeskus, jonka toimijat kohtaavat yhdessä tulevaisuuden haasteita. Korkeakoulukeskuksen kautta alue profiloituu osaamiskärkien ympärille: Digital Life Lab (DLL), Ohutlevykeskus, Bioprosessit ja osaamisen johtaminen. Korkeakoulukeskuksen ydin on yhteisessä kehittämisessä ja vuorovaikutuksessa. Visamäessä toimii yli 5000 henkilön dynaaminen yhteisö, jossa kohtaavat tutkijat, opettajat, opiskelijat, kehittäjät ja yritykset.

Hämeenlinnan seudulla yhteistyö, alueen profiloituminen, innovaatiotoiminta, kasvuyritykset ja kansainvälisyys ovat keskeisiä tavoitteita Korkeakoulukeskuksen toiminnassa. Nyt näiden arvojen toteuttamiseen on maakunnassa paremmat edellytykset kuin koskaan aikaisemmin.

Korkeakoulukeskuksen keskeiset toimijat ovat Teknologiakeskus Innopark Oy ja siellä toimivat noin 100 yritystä, Hämeen Ammattikorkeakoulun opettajat ja opiskelijat (Hämeenlinnassa, Valkeakoskella, Forssassa ja Riihimäellä), Kehittämiskeskus Oy Häme ja Hämeenlinnan kaupunki.

Konseptori

Visamäessä lanseerattiin 2012 vuoden loppupuolella avoin toimintaympäristö, jossa yhdistyy erilaisia kokonaisuuksia: avoin innovaatioympäristö Konseptori, toimistohotelli-, etätyöpiste- ja virtuaalitoimisto sekä luova yhteisöllinen ryhmätyötila. Avoimeen toimintaympäristöön kuuluu myös Stage -tila, jota voi hyödyntää mm. erilaisiin promootio- ja esittelytilaisuuksiin. Konsepti edistää yritysten, kehittäjien ja opiskelijoiden yhteistyötä ja verkottumista.

HOC - Häme Open Campus

Hämeenlinna, Forssan ja Riihimäen alueella on toiminut vuodesta 2010 saakka Häme Open Campus (HOC) –verkosto, jonka tavoitteena on lisätä koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoimijoiden, yritysten ja järjestöjen yhteistyöstä.

Yhteistyön vahvistamisen on ajateltu lisäävän alueellista osaamista ja osallistumista sekä parantavan toiminnan laatua päällekkäistä työtä välttäen. Verkoston toimijoita on aktivoitu tekemään oma osaamisensa ja kehittämistoimintansa näkyväksi sähköisen yhteistyöalustan kautta. Yhteistyöalusta Hoc.fi toimii myös suljettuina tai avoimina työtiloina esimerkiksi ohjausryhmätyöskentelyssä, jossa on mukana eri organisaatioiden osaajia. Hoc.fi-verkkoympäristössä on vajaat 400 käyttäjää.

Ennakointitiedon tuottaminen ja yhteisen näkemyksen luominen on ollut osallistujien mukaan yksi kiinnostavimpia osia HOC-toiminnassa. Toimijat ovat kokeneet myös löytäneensä uusia yhteistyökumppaneita verkoston kautta. Verkoston ulkopuolinen arviointi on valmistumassa piakkoin.

Yhtenä tuloksena voidaan sanoa, että vaikka virtuaalinen yhteistyö- ja innovaatioympäristö toimii joiltakin osin tarkoituksenmukaisesti, kaipaavat osallistujat selvästi kasvokkain tapahtuvia yhteistyön areenoita.

VIDICO - Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä

Digitalisoinnilla tehostettiin toimintoja ja saatiin kustannussäästöjä. Osahankkeissa luotiin konkreettisia toimintamalleja, menetelmiä ja tuotteita osaamisen saamiseksi aikaisempaa tehokkaampaan ja hyödyllisempään käyttöön eri alueilla. Näitä alueita olivat pk-yritykset, julkinen sektori eli Hämeenlinnan kaupunki, oppilaitosympäristö Haaga-Helia ja tulevaisuuden tutkimus.

Pk-yrityspiloteissa hyödynnettiin mm. sosiaalisen median keinoja, mobiileja ratkaisuja ja wikejä. Loppuuloksena oli mm. videoperehdytysratkaisu Kamuxille ja mobiili asentajan käsikirja TL Sippolalle.

Hämeenlinnan kaupungille tehtiin uudenlaista asukaspalautejärjestelmää, kehitettiin suun terveydenhuollon ajanvarausjärjestelmää sekä val,misteltiin rakennuslupien sähköistä hakemista. Haaga-Heliassa toteutettiin Digital Campus Leap sovelluksen avulla. Tulevaisuuden tutkimus kehitteli fyysistä tilaa, joka auttaa luovuutta ja tulevaisuuden tutkimista. Tarkemmin tuloksista voi lukea www.vidico.fi sivuilta.


http://www.youtube.com/watch?v=dF7QQVKcMXw


Anne Horila, Laura Lehto ja Virpi Messman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti