keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Täysin uutta ei synny suunnittelemalla


Oletko kokeillut viedä kukkia kotiin ilman syytä? Entä oletko kokeillut positiivisen ajattelun voimaa? Kuulostaa yksinkertaiselta ja ehkä hieman kuluneelta ja typerältäkin. Yksi on kuitenkin varmaa: kokeilematta et voi tietää, mitä tapahtuisi, jos vaikka veisit kukkia vaimolle tänä iltana.

Esimerkki on hyvin yksinkertainen, uuden kokeilua on helppo väheksyä myös työ- ja yrityselämässä. Tekemällä asiat samalla tavalla kuin ennenkin on helppo pysytellä omalla mukavuusalueellaan. Kuitenkin uutta kokeilemalla ja rutiineja rikkomalla voi oivaltaa jotain, mitä pelkästään suunnittelemalla ei keksi koskaan.

”Suunnitelma ei yleensä kerro nurkan takana olevaa mahdollisuutta ennen kuin tämä mahdollisuus on luotu ottamalla joitain toteutuksen askelia. Tarkat suunnitelmat sen sijaan tuovat helposti esiin uusia riskejä ja epävarmuustekijöitä nykytilanteesta katsottuna” (Anssi Tuulenmäki: Lupa toimia eri tavalla)

Suomi on suunnittelun suurvalta. Siitä huolimatta parhaat strategiset innovaatiot eivät useinkaan synny suunnittelemalla. Esimerkiksi Ikeaa voidaan pitää strategisena innovaationa, jonka menestys ei todellakaan perustu pelkkään massatuotantoon. Uskon, että jokainen Ikeassa joskus käynyt tietää, miten he toimivat eri tavalla verrattuna muihin huonekalualan yrityksiin.  

Menestys ja jokin täysin uusi ei siis synny suunnittelemalla. Miten sitten pitäisi edetä? Ajattele suuresti mutta etene suurta ajatusta kohti pienesti. Pienillä, nopeilla ja halvoilla kokeiluilla voidaan löytää toimivia ratkaisuja, kun tavoite on selkeä.

Millainen on maailman paras puisto? Entä maailman paras yökerho? Miten SM-liigan katsojat saadaan jäämään halliin pelin jälkeen? Toimisiko hidas kassa? (Viimeinen muuten löytyy Espoon Isosta Omenasta). Nämä ovat kaikki Aalto yliopiston Mind-tutkimusryhmän kokeiluja, joilla tavoitellaan strategisia innovaatioita. Aiomme Innovaatioverkostossa tutustua tänä vuonna kokeilukulttuuriin tarkemmin Mind -tutkimusryhmän ja eri puolilta Suomea olevien kehitysyhtiöiden kanssa.

Kokeiluihin ja strategisiin innovaatioihin voit tutustua tarkemmin lukemalla Anssi Tuulenmäen kirjan Lupa toimia eri tavalla.

Jos vapaa-ajallasi haluat toimia hieman eri tavalla, niin leivo vaikka seinänaapureille pullaa ja tutustu Meiju Niskalan arjen löytöretkeilijöihin: www.arjenloytoretkeilijat.fi



Riitta Suomalainen