perjantai 30. maaliskuuta 2012

Innovaatioverkostolle uusi kotipesä

KOKO-ohjelman päättyessä innovaatioverkoston kotipesä työ- ja elinkeinoministeriössä vaihtui alueosastolta elinkeino- ja innovaatio-osastolle. 
TEM:n näkökulmasta muutos ei ole kovin radikaali, sillä molemmat osastot ovat alusta lähtien olleet ohjausryhmän kautta vahvasti mukana verkoston työssä. Uusi kotipesä tiivistää kuitenkin yhteyttä kansalliseen innovaatiopolitiikkaan ja osaamiskeskusohjelmaan. 
 
Innovaatioverkostossa on tehty konkreettista ja käytännön tarpeista lähtevää työtä, ja sen merkitys etenkin maaseutumaisten ja pienten kaupunkiseutujen innovaatiotoiminnan aktivoinnissa on huomattava. Erityisesti nyt KOKOn toiminnan päätyttyä on tärkeää, että verkostomaisella toiminnalla turvataan mahdollisuus hyvien käytäntöjen ja kokemusten vaihtoon sekä sparraukseen alueiden välillä. 
 
Osaamiskeskusohjelman pyöriessä vielä täydellä teholla on samaan aikaan aloitettu jo vuonna 2014 käynnistyvän uuden innovaatiopoliittisen ohjelman valmistelu. Vaikka uuden ohjelman suuntaviivat ovat vasta hahmottumassa, on selvää, että suurten kaupunkiseutujen lisäksi myös muualla maassa oleva vahva erityisosaaminen on voitava kytkeä ohjelmaan. 
 
Eri puolilla maata olevat toimijat yhteen kokoava innovaatioverkosto vahvistaa osaltaan alueiden valmiuksia osallistua tavalla tai toisella uuden ohjelman toteutukseen. 
 
Sain itse olla mukana maaliskuun alussa käynnistyneen InnoWork-valmennuksen ensimmäisessä tapaamisessa. Kokeilevan innovaatiotoiminnan työpaja innosti ja haastoi ajattelemaan asioita uudella tavalla. 
 
Innovaatioiden syntymiseksi ei onneksi aina tarvita kalliita kokeiluja vaan avointa mieltä ja innokkuutta, ja sitä tästä verkostosta varmasti löytyy!

Hanna-Maria Urjankangas, TEM