Onko sinullakin sellainen tunne, että olemme jonkin oudon äärellä? Minulle tämä heijastuu etiäisenä jostakin uudesta, vielä hahmottomasta, mutta silti vääjäämättömästä. On tullut tunne, että erilaiset pienet impulssit ympärillämme ovat lisääntyneet ja vahvistuneet. Ja erityisen paljon tuollaista pohjavirettä tuntuu olevan innovaatioasioiden uudelleentulkinnan ja luovan talouden ympärillä. Sellainen vastuunotto, joka ei jää odottelemaan ”valtuutustaan”, lisääntyy. Pieni on liikkeessä. Suureksi, uudeksi vai molemmiksi?
Toisaalta toimintaympäristömme on pullollaan perinteisillä kaavoilla kehysteltävää tulevaisuutta, joka näyttää komealta luonnoskuvissa ja tuntuu kenties vakuuttavalta hankesuunnitelmien termijargonin virrassa, mutta näyttää entistä enemmän olevan ilman yhteyttä siihen arkeen, jota ihmiset elävät.
Suurin, myös meitä kehittäjiä koskeva haaste on, kuinka nuo tekemisen maailmat ja tavat saadaan kohtaamaan niin, että eteenpäin vievät voimat molemmista voivat säilyä ja yhdistyä. Löydämmekö tavat mahdollistaa vai jähmetymmekö innovaatiojärjestelmiin, joita sarja- ja startup-yrittäjä Sami Kuusela pamfletissaan ”Hupparihörhö ja bisnesmies” raikkaasti tuulettaa (EVA 2013. Suosittelen).
Tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa ”antaa mennä -kulttuuri” ja salliva sekaantuminen rikastavalla tavalla yhdistyisivät. Mahdollistaminen tuollaisissa olosuhteissa olisi entistä enemmän osallistumista mahdollisuuksien hakemiseen sekä tukea nopeille nostoille ja kokeiluille analyyttisen jäsentämisen sijaan. Tiedän, että julkistaustaisissa organisaatiossa tuon toteutuminen edellyttää monenlaisia suunnantarkistuksia – niin organisaatioiden, ihmisten kuin korvienkin välissä.
Esimerkkejä rajapintojen muuttumisesta liityntäpinnoiksi kuitenkin löytyy jo myös Kouvolan kaltaisilta, rakennemyllerysten keskellä eläviltä ”reboot-seuduilta”: täysin omavoimaisesti teollisten kesantojen reunalle syntyneet kulttuurintekijöiden ja luovan alan ihmisten yhteisöt, pelialan toimijoiden tuoreuttava tuulahdus paikallisessa yrityskentässä, InnoHub-teeman ympärille koottu toiminta jne. Silmien ummistaminen tältä väreilyltä on suurempi riski, kuin siinä piilevien mahdollisuuksien tukeminen.
Verkostommekin kannalta olisi nyt oikea hetki miettiä oman uudistumisen tapoja. Ei niinkään kansallisen statuksen ja organisaatioiden välisen yhteistyön kuin henkilötason muutosvoiman ja sen suuntaamisen kannalta. Voisiko muutosajureilla olla kasvot ja nimet? Olisiko innovaatioverkosto vol.2 Ihmisten verkosto ja valtakunnan HUB?
Tuen sellaisen muutoksen vahvistumista, jossa paikat ja ihmiset ovat uuden pohjana järjestelmien ja organisaatioiden sijaan, jossa aluekehittämisen ”pop up”- ilmiöt lisääntyvät, materiaalinen ja immateriaalinen kaupunkikehitys yhdentyvät ja elinkeinopolitiikka saa lisää elinvoimapolitiikan sävyjä. Kolehmaisen Jarin ja kumppaneiden esittelemistä ”skeneajatuksista” voisi hakea itua uuteen ajatteluun ja tekemiseen.
Alf Rehn totesi osuvasti kirjoituksessaan Mahdollisuuksien Kouvola -lehdessä: ”Meidän työmme ei ole tietää, mikä tulevaisuus toteutuu, vaan meidän työmme on olla hereillä tulevaisuuden monille mahdollisuuksille.” - Just niin.
Harri, Kouvola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti