keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ilmianna InnoHub


Haku InnoHub-pilottiin on parhaillaan käynnissä 8.4 asti. Kyseessä on pienten ja keskisuurten kaupunkialueiden toimintamalli vastaiskuna suurien kaupunkien teknologiakeskuksille ja yrityspuistoille. InnoHub kerää yhteen yksilöitä ja organisaatiota, joilla on yhteinen tahtotila esimerkiksi: 
  • kasvattaa, monipuolistaa tai tehostaa liiketoimintaa
  • lisätä alueella työpaikkoja 
  • virittää hyväksihavaittu, mutta ehkä jo laimennut yhteistyömalli, uudelleen käyntiin

Rohkeutta, hikeä ja kunniaa

InnoHub on matalankynnyksen innovaatioalusta. Tärkeintä eivät ole hulppeat toimitilat, vaan aktiivinen aikaansaava toimijajoukko sekä hubin tarjoama toiminta ja sisältö. Tärkeää hakuvaiheessa on löytää vastaukset InnoHub-manuaalissa oleviin neljään kohtaan: Lähtökohdat, sisältö, toimintalogiikka ja organisointi.

Haemme kunnianhimoisia pilotteja, jotka tuovat alueelle selvää uutuusarvoa. Valittavat pilotit tulevat olemaan myös toisistaan poikkeavia, jotta saadaan mahdollisimman monipuolisia kokemuksia. Toivomme verkoston puolesta, että alueet vakavasti pohtisivat tätä vaihtoehtona koota voimia uudella tavalla ja hakisivat rohkeasti mukaan! Valittujen pilottien kanssa toimintamallia jumpataan vuoden loppuun asti ja yhdessä tavoitellaan hyviä oppimiskokemuksia.

Tietoa InnoHubista kaikille ja valituille

InnoHub-pilotit käynnistyvät valinnan jälkeen vauhdilla. Kaikkien Hub-toimintamallista kiinnostuneiden on hyvä merkitä kalenteriin keskiviikko 24.4. Silloin osallistamisen asiantuntija Sami Oinonen pitää workshopin Hubin käynnistämisestä Helsingissä. Kotiin viemisinä osallistujilla on työkaluja yhteisön osallistamiseen ja aktivointiin.

Käynnistämisen ja osallistamisen teemaa syvennetään pilottialueiden kanssa torstaina 25.4. kirkastamalla vielä pilottien tavoitteita ja tekemällä alueelliset lyhyen ja pitemmän tähtäimen pilottisuunnitelmat. Tapaamisessa sovitaan myös alueellisten kick-offien päivämäärät ja hahmotellaan sisältöjä sekä kirkastetaan tarvetta alueellisille kehittämiskohteille, joihin pilotti saa asiantuntijasparrausta.

Mikäli koet alueeltanne löytyvän InnoHubin niin nyt aika ilmiantaa se.


HUBailuterveisin,
Pauliina Hautamäki, verkostokoordinaattori
Päivi Alaniska, suunnittelija
Seinäjoki, Frami Oy

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mistä on innovatiivinen kaupunki tehty?

Juuri nyt kaikki Suomen merkittävimmät kaupungit kisaavat pääsystä työ- ja elinkeinoministeriön uuteen Innovatiiviset kaupungit –ohjelmaan. Rahoitusta on luvassa isoimmille kaupungeille ja parhaimmille esityksille. Ohjelma haastaa kaupungit pohtimaan innovaatioiden edistämistä kokonaan uudesta näkökulmasta.

Kaupungit ovat perinteisesti tukeneet innovaatioiden syntymistä parantamalla tutkimus- ja koulutustoiminnan edellytyksiä, rakennuttamalla fyysisiä innovaatioympäristöjä sekä tukemalla yritysten kehityshankkeita. Uudessa ajattelussa koko julkinen toiminta investointeineen voi toimia innovaatioiden kehitysalustana.

Ratkaisuja

Uuden innovaatiopolitiikan avainsana on ratkaisulähtöisyys. Innovatiivinen kaupunki haastaa yritykset etsimään ratkaisuja oman normaalin toimintansa, hankintojensa ja investointiensa kehittämiseen. Liiketoimintaa edistetään julkisen kysynnän kautta tavoitteena edelläkävijämarkkinat.

Innovaatioita voidaan hakea esimerkiksi energia- ja vesihuoltoon, joukkoliikenteeseen, kiinteistöihin tai terveydenhuoltoon. Uudet kaavoitettavat asuin- ja työpaikka-alueet voivat toimia alustana tutkimus- ja kehityshankkeille. Kaupunkien joka tapauksessa tekemät investoinnit voivat toimia innovatiivisten ratkaisujen pilotointikohteina ja näin taata yrityksille referenssejä ponnahduslaudaksi kansainvälisille markkinoille.

Asukkaat kehittäjiksi

Innovatiivinen kaupunki valjastaa asukkaansa kehittämisen resursseiksi. Niin julkisten palvelujen käyttäjät kuin kaupungin henkilöstökin voivat toimia palveluiden ja oman asuinympäristönsä kehittäjänä. Uudessa ajattelussa innovaatiotoiminnan edistäminen ei ole kaupungeille erillinen toiminto, vaan osa kaikkea toimintaa.

Erityisesti isoimmissa kaupungeissa on jo otettu askelia kohti innovatiivista kaupunkia. INKA-ohjelma viitoittaa tietä entistä useammille. Kyse on isosta ajattelu- ja toimintatapojen muutoksesta, johon tarttuminen ei suju ongelmitta eikä hetkessä. Esteitä on helppo löytää. Toisaalta on vaikea löytää yhtään kaupungin toimintasektoria, joka ei toiminnallaan pystyisi innovaatioita edistämään.

Seinäjoella on tehty 2000 –luvulla ennakkoluulottomia ratkaisuja innovaatioympäristön kehittämisessä. Valtaosa niistä on edelleen toimivia. Silti, miksi emme tarttuisi täysillä uusiin mahdollisuuksiin?




Leena Perämäki
Kehitysjohtaja
Frami Oy